Bula! - Tervetuloa paratiisiin!

Otteita matkapäiväkirjastamme Fijiltä.

Päivä 1 (3.3.)

Herätys 5.45. Väsyttää. Mutta pakko nousta, sillä saarihyppely Bula-passeillamme alkaa tänään. Bussi hakee meidät hostelliltamme Nadista, joka sijaitsee Fijin pääsaarella, Viti Levussa. Tie muistuttaa kärrypolkua. Päällyste on vanhentunut ja nähnyt parhaat päivänsä 10 vuotta sitten. Joskus bussimme on ollut hieno: automaattivaihteet ja peltinen katto. Muissa näkemissämme busseissa ei joko ole kattoa ollenkaan tai se on tehty bambusta. Automaattivaihteet ovat kuitenkin myös nähneet parhaat päivänsä 10 vuotta sitten ja matkanteko on nykivää ja pomppivaa. Mutta se ei haittaa, sillä matka satamaan ei ole pitkä.

Satamassa saamme Bula-passimme, jotka oikeuttavat meidät kiertämään 7 päivän ajan Yasawa-saaria. Ostamme satamasta vielä 6-packin vettä ja hyppäämme kirkkaan keltaiseen katamaraaniin. Katamaraani kulkee joka päivä samaa reittiä, kiertäen koko Yasawa-saariston. Pois kyydistä saa hypätä minkä saaren kohdalla tahansa. Pisin matka on Nacula-saarelle (lähes 5 tuntia). Me olimme tehneet etukäteen ensimmäisen ja toisen yön varauksen Waya Lailai -saarelle, jonne on matkaa Nadista noin 2 tuntia.

"Next stop: Waya Lailai." No niin, ensimmäinen saari odottaa. Jippii!!! Hyppäämme katamaraanista tavaroidemme perässä pienen, perämoottorilla varustetun veneen pohjalle istumaan. Matkalla pylly kastuu. Kasvot kastuvat. En näe aurinkolasien läpi mitään. Selkä kastuu. Okei, kastun melkein kokonaan, meno on vauhdikasta. Olisi pitänyt vaihtaa bikinit päälle jo valmiiksi. Kuuma. Eikun: hiki!

Muutaman minuutin ajomatkan päästä saavumme perille. Rannassa meitä on vastassa joukko laulavia ja soittavia fijiläisiä leveästi hymyillen. Bula (= hei)! Tervetuloa paratiisiin. Hieraisen silmiäni, minä todella olen PARATIISISSA.
Vitivalkoinen hiekka, kristallinkirkas vesi, sininen ja pilvetön taivas, palmuja, riippumattoja, iloisia ihmisiä...onhan näitä toki nähty ennenkin, mutta ei tässä mittakaavassa. Thaimaan upeat lomasaaret kalpenevat tämän rinnalla. Helposti.

Majoitumme pienissä bambumajoissa, niin kuin fijiläiset itsekin tekevät. Buressa, kuten fijiläiset bambumajoja kutsuvat, on pieni wc ja niin sanottu suihku. Vettä tulee pikemminkin tiputtamalla kuin suihkuamalla. Ilmastoinnista huolehtii buren rakennustekniikka. Tuuli pääsee vaivatta kulkemaan seinien ja katon läpi. Silti on todella kuumaa ja kosteaa.

Saarella ei ole kuin yksi resortti ja yksi kylä. Resortti on 100 % kyläläisten omistama. Saarella ei ole teitä, ei pankkiautomaattia, ravintolaa (lukuunottamatta resortin omaa ravintolaa) ja maksuvälineenä käy vain käteinen. Sähköä on tarjolla muutama tunti vuorokaudessa ja suihkusta ei tule lämmintä vettä. Aamupala, lounas ja illallinen tarjoillaan ennalta määriteltyinä aikoina. Syömään mennään, kun rumpu kutsuu. Tämän lähemmäksi aitoa fijiläisyyttä on vaikea päästä.

Ensimmäinen iltamme päättyy perinteiseen, fijiläiseen kava-seremoniaan. Seremoniasta ei saa ottaa valokuvia ja se noudattaa tarkasti tiettyä kaavaa juomajärjestyksineen ja käden taputuksineen. Itse kava näyttää mielestäni lähinnä kuravedeltä ja maku on..hmm..hyvin maanläheinen. Kavan juomisen jälkeen kieltäni pistelee hassusti ja se tuntuu hieman puutuneelta, tunne menee kuitenkin pian ohi. Bula! Vinaka!

Ja sitten nukkumaan.

Päivä 2 (4.3.)

Köllötän 8,5 tuntia riippukeinussa palmujen katveessa. Katselen turkoosin ja sinisen väreissä välkehtivää merta lumoutuneena. Välillä otan päikkärit. Nousen ainoastaan syömään ja käymään wc:ssä. Aika tuntuu pysähtyneen. Aah! En olisi uskonut, että pystyn olemaan tekemättä yhtään mitään. Fijillä pystyn. Vaivatta.

Päivä 3 (5.3.)

Bumbum, bumbuti bum. Aamiasrumpu soi. Kello on seitsemän. Minä menen aamiaiselle, Jarkko ei jaksa. Jarkon pitäisi varmaan rentoutua päivisin enemmän riipputuolissa. Auringon nousu on sokaisevan kaunis.

Aamupäivällä teen itse rannerenkaan bambusta paikallisen käsityöläisnaisen opastamana. Helppoa ja mukavaa! En tiennyt, että Jarkkossakin asuu käsityöläinen.

Puolilta päivin matkamme jatkuu Yasawa-saarten pohjoisimmalle saarelle (Nacula). Katamaraani poimii meidät keskeltä merta samasta pienestä Waya Lailain veneestä, johon se meidät pari päivää sitten jätti.

Kahden ja puolen tunnin päästä Nacula häämöttää ja hyppäämme jälleen katamaraanista pienempään veneeseen. Nyt en kastu. Rannassa meitä on jälleen vastassa rivi hymyileviä ja laulavia fijiläisiä tuoreen, kylmän mehun kera. Ihanaa saada juotavaa, aurinko panee nimittäin jälleen parastaan.

Hieraisen taas silmiäni. Luulin, että olin jo ollut paratiisissa. Mutta ei. Täällä on vieläkin kauniimpaa. Tämä on paratiisi vielä isommalla p:llä. Miten se on mahdollista? Mistä voi tietää, milloin on kaikista kauneimmassa paikassa?

Päivä 4 (6.3.)

Loikoilen riippukeinussa. Kellun rantavedessä, joka on kuin linnunmaitoa. Snorklaan. Luen. Rentoudun. Nautin elämästä. Jarkko käy kalassa paikallisen kalastajan kanssa. Ja saa saaliiksi seuraavan päivän lounaamme!

Ruokapöydässä tutustumme californialaiseen pariskuntaan Alisoniin ja Patrickiin. Huipputyyppejä! Jo ensimmäisen keskustelun aikana saamme kutsun Alisonin Beach Houseen Santa Cruziin (lähellä San Franciscoa). Otamme kutsun vastaan hymyssä suin. Mehän olemme Californiassa jo viikon kuluttua.

Illalla opin fijiläisen bula-tanssin. Lupaan opettaa sen kaikille halukkaille Suomessa!

Päivä 5 (7.3.)

Sunnuntai. Kirkkoon siis. Täällä sitä ei voi jättää väliin. Kaikki käyvät kirkossa. Suurin uskontokunta Fijillä on metodismi, joten ei kun hyppy veneeseen ja kohti metodistikirkkoa.

Mutta sitten taas: Uin. Snorklaan. Makaan rantatuolissa (vaihtelu virkistää).

Iltapäivällä vaihdamme jälleen saarta. Emme olisi halunneet, mutta resorttimme Nacula-saarella on täynnä. Resortissa on tarjolla vain 6 bureta, joten kovin montaa ihmistä sinne ei edes kerralla mahdu. Ja se on sinänsä hyvä asia. Mutta meidän olisi pitänyt mahtua. Höh.

Saavumme uuteen resorttiimme Tavewa-saarelle. Ja nyt tiedän milloin on kaikista kauneimmassa paikassa. Se oli se edellinen. Nacula. On täälläkin palmuja ja valkoista hiekkaa ja turkoosia vettä, mutta ei. Bure ei ole yhtä kaunis, sen sijainti ei ole yhtä hyvä ja täällä on enemmän hyttysiäkin. Eikä riippukeinutkaan ole rannalla. Ruoka on kuitenkin hyvää.

Kun on maistanut täydellistä kuka tyytyy enää hyvään?

Päivä 6 (8.3.)

Snorklaan. WAU. En ole koskaan nähnyt yhtä montaa, upeaa kalaa kerralla. Merivirta on niin voimakas, että hieman pelottaa, mutta ei auta. Pakko mennä. Se on sen arvoista.

Päivä 7 (9.3)

BUMBUMBUMBUM. Joojoo, tullaan tullaan. Aamiainen odottaa. Tarjolla on kaurapuuroa ja maitoa. Tulee kotoinen olo. Fijiläinen ruoka on ollut kummallisen kotoista koko ajan. Perunoita muusina ja keitettynä, porkkanoilla höystettyä lihakastiketta ja vaikka mitä muuta. Sen sijaan mereneläviä ja kookosta hyödynnetään saarilla yllättävän vähän, vaikka niitä on tarjolla käden ulottuvilla kaiken aikaa. Outoa.

Teeme retken Blue Lagoonille. Kyllä, se samanniminen leffa on kuvattu täällä. Laguuni on todella kaunis. Ja snorklauspaikkana se on yksi parhaista. Korallit välkehtivät sateenkaaren väreissä auringon paistaessa niihin ja Nemoa ei tarvitse kauaa etsiä! En malttaisi nousta vedestä pois. Mutta vene odottaa jo.

-- "Next (and last) stop: Nadi." Siis mitä. Mihin viikko katosi? Eikö aika pysähtynytkään täällä? Katamaraani saapuu Nadiin ja me sen mukana. Tosin jälleen monta kokemusta rikkaampana ja paratiisin nähneenä.

Jarkko, koska me tullaan takaisin tänne?

PS. Paratiisissa on aina myös käärmeensä. Sekin tuli meille molemmille selväksi. Vaara voi piillä vedessä, maalla tai ilmassa. Muista varoa erityisesti vesijohto- ja sadevettä sekä hyttysiä.

-Susanna

Välillä on vaikea sanoin kuvailla mitä kaikkea täällä pallon toisella puolella koemme. Kuvinkin se on hieman haastavaa. Käy joka tapauksessa tsekkaamassa päivitetty Picasan kuva-albumimme ja kerro miltä näyttää.